Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Koronakupla puhkesi ja nyt puolustavan maailmanmestarin turnaus on vaakalaudalla – näin USA:n kohtalo nuorten MM-jääkiekossa ratkaistaan

$
0
0

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-kisoissa karanteeniin joutuneen Yhdysvaltain joukkueen jatko turnauksessa on vielä hämärän peitossa. Joukkueen olisi määrä kohdata Ruotsi torstaiaamuna kello 04.30 Suomen aikaa.

USA joutui antamaan tiistaina luovutusvoiton Sveitsille karanteenin takia. IIHF ei antanut USA:n siirtää ottelua.

Yhdysvaltain joukkueesta yksi maalivahti ja yksi kenttäpelaaja ovat antaneet positiivisen koronatestituloksen. Nämä pelaajat huonetovereineen eli neljä pelaajaa yhteensä ovat eristyksissä muusta joukkueesta.

TSN:n toimittajan Bob McKenzien mukaan Yhdysvaltain pelaajien on annettava kaksi negatiivista koronatestitulosta ennen ottelua Ruotsia vastaan.

Ensimmäisten näytteiden tulosten pitäisi valmistua viimeistään keskiviikkoaamuna paikallista aikaa. Jos ne ovat negatiivisia, joukkue testataan vielä toiseen kertaan.

Näytteet toimitetaan pikavauhdilla Red Deerin kaupungista, jossa Yhdysvallat pelaa alkulohkonsa, Edmontoniin analysoitavaksi. Tulosten pitäisi valmistua klo 16 mennessä paikallista aikaa eli runsaat kolme tuntia ennen ottelun alkua.

– Jos kaikki tulokset ovat negatiivisia, ottelu pelataan suunnitellusti. Jos positiivisia tuloksia löytyy, asia menee IIHF:n käsiteltäväksi. Tällöin tehtäisiin riskikartoitusta, McKenzie avasi TSN:n lähetyksessä.

McKenzien mukaan myös aiemmin positiiviset näytteet antaneet pelaajat saisivat pelata, mikäli he antaisivat kaksi negatiivista testitulosta vuorokauden sisällä.

Yhdysvallat on puolustava maailmanmestari. Ruotsi-ottelun lisäksi sillä on ohjelmassa alkulohkopeli vielä Venäjää vastaan uudenvuodenaattona.

Suomen pelit jatkuvat keskiviikkoiltana klo 21 Tshekkiä vastaan. Nuoret Leijonat on voittanut ensimmäisissä peleissään Saksan 3–1 ja Itävallan 7–1.

Lue myös:

Koko USA:n joukkue karanteenissa – Sveitsille luovutusvoitto jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa

Suomen huippuketju löi päävalmentajan ja asiantuntijan ällikällä – ketjun kiekkoprofessori kerää suitsutusta: "Hän on kuin shakin pelaaja"

Ville Koivunen ja Brad Lambert loistovireessä – Nuorien Leijonien huippuketju säkenöi jälleen: "On tullut vähän yllätyksenä"

Nuorten MM-kisoissa nähdään hehkutettujen superlupausten kaksintaistelu – näitä nuoria tähtiä kannattaa seurata


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>