Suomen oli tarkoitus kohdata näihin aikoihin Tshekki jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta ottelu peruttiin Tshekin joukkeen koronatartunnan takia.
Tshekki asetettiin tartunnan takia karanteeniin, ja Suomelle kirjattiin ottelusta 1–0-voitto. Nuorten Leijonien GM Kimmo Oikarisen mukaan ottelun peruminen oli alkuun pettymys Suomen joukkueelle. Suomen piti pelata Edmontonissa Kanadassa paikallista aikaa kello 12.00.
– Tietysti se oli alkuun rehellisyyden nimissä pettymys, koska pelaamaan tänne on tultu ja pelata haluaisimme. Aika pian jokainen ymmärsi tilanteen ja säännöt, joilla täällä mennään. Hetken juteltutamme totesimme, että aikataulutamme päivän uudelleen ja lähdemme harjoittelemaan kello 13. Teemme hyvän jääharjoituksen ja suuntaamme katseet kohti Kanada-ottelua, Oikarinen kertoo Yle Urheilulle.
Suomen ja Tshekin välisen ottelun lisäksi myös myös Venäjän joukkueessa on todettu TSN:n mukaan positiivinen testitulos, minkä takia Slovakialle kirjataan illan kamppailusta 1–0-voitto.
Lisäksi aiemmin tiistaina Yhdysvaltain joukkueessa todettiin kaksi tartuntaa. Oikarinen sanoi vielä ennen Venäjän koronatapauksesta tullutta tietoa uskovansa, että turnaus pystytään pelaamaan kaikesta huolimatta loppuun saakka.
– Siihen on vahva usko, että turnaus saadaan vietyä läpi. Kaikkia tietysti mietityttää se, että mitä sitten, jos puolivälierissä, välierissä tai finaaleissa tapahtuu vastaavia tilanteita. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minkä tahansa joukkueen osalta reissu siihen asti on ollut turha, Oikarinen sanoo.
Oikarinen soitteli hiljattain koronatapauksesta Tshekin kollegansa kanssa.
– Hänkään ei oikein ymmärtänyt vielä tilannetta. Enemmänkin hän puhui nuoren pelaajan tuskasta, että koko joukkue kärsii hänen takiaan. Se on jotain, mitä ei oikein haluaisi kenenkään kohdalle riippumatta siitä, mistä maasta onkaan. Se itseäni harmittaa todella paljon.
Oikarisen mukaan nuorten kisojen koronakuplan sääntöjä on muutettu alusta lähtien tiukemmiksi. Esimerkiksi alun perin joukkueen jäsenellä todettu tartunta ei tarkoittanut karanteenia koko joukkueelle.
– Säännöt sanoivat, että tartunnan saanut pelaaja ja huonekaveri eristetään, mutta muu joukkue saa jatkaa toimintaansa normaalisti. Ajan myötä myös testaaminen tuli joka aamu pakolliselliseksi koko joukkueelle, vaikka alun perin oli tarkoitus, että pelkästään tuplarokotetut antavat kaksi testiä tänne tullessa ja vapautuvat sen jälkeen testaamisesta.
Myöhemmin myös karanteenikäytäntöjä tiukennettiin. Tämänhetkisen tiedon mukaan koronatapaus tarkoittaa koko joukkueelle 24 tunnin karenteenia, josta voi vapautua kahdelle negatiivisella testituloksella.
Tällä hetkellä IIHF:n sääntöjen mukaan turnaus voidaan keskeyttää, jos joukkueita jää jäljelle vähemmän kuin kahdeksan. Nuorten MM-kisoissa on kymmenen joukkuetta, eikä ainakaan tällä hetkellä yksikään joukkue ole jäänyt kokonaan sivuun turnauksesta.
– Ainakaan meille ei ole kerrottu, että jotain poikkeussääntöjä olisi tämän suhteen tehty, Oikarinen sanoo.
Kisojen direktoraatti kokoontuu Oikarisen mukaan myöhemmin Edmontonin aikaa keskiviikkona käsittelemään turnauksen tilannetta.
Suomen on tarkoitus pelata seuraavan kerran lauantaina Kanadaa vastaan. Ottelun on tarkoitus alkaa kello 02.00.
Lue myös:
Nuorten Leijonien illan peli peruttu – Tshekin joukkueessa koronatapaus, Suomelle kirjattiin voitto