– Todella pettynyt. Meillä oli huikea porukka. On oikeastaan aika vaikea sanoin kuvailla, kuinka iso pettymys se oli. Ei oikein usko vielä todeksi, että ei pelata.
Näin jutteli Brad Lambert tovi sen jälkeen, kun joukkue kuuli jääkiekon nuorten MM-kisojen peruuntumisesta. Lambert oli yksi joukkueensa syömähampaista. Hän kärsi alkukauden aikana SM-liigassa JYPin riveissä tehottomuudesta, mutta Kanadassa nuorukainen oli huippuvireessä.
Kahteen otteluun 18-vuotias laituri taiteili pisteet 1+4.
– Ei oikein riitä sanat kuvailemaan, kuinka pettynyt olen. Minulla oli totta kai hyvät kisat käynnissä, mutta olen jopa enemmän pettynyt 2002-ikäisten puolesta, joille tämä oli viimeinen mahdollisuus nuorisomaajoukkueessa, vuonna 2003 syntynyt Lambert sanoo.
Joukkueen kapteeni Roni Hirvonen kuuluu samaan 2002-ikäisten ryhmään. Ikäryhmältä peruttiin keväällä 2020 myös alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat.
– Aika haikea fiilis. Olin kyllä odottanut innolla näitä kisoja, ja sitten käy näin. Pettyneet fiilikset, mutta ei voi mitään. Asia on nyt näin. Mennään eteenpäin elämässä, Hirvonen muotoilee pettyneenä.

"Olisi menty pitkälle"
Järjestäjät ehtivät perua kolme ottelua ennen ilmoitusta kisojen keskeyttämisestä. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kertoi tehneensä päätöksensä kisojen lääkintähenkilökunnan ja IIHF:n lääketieteellisen komitean suosituksesta.
Suomi ehti pelata ennen päätöstä kaksi ottelua. Avausottelussa Suomi kukisti Saksan 3–1 ja toisessa ottelussa Itävallan 7–1. Hirvosen ja Lambertin mukaan Suomen joukkueessa oli erittäin hyvä joukkuehenki, ja joukkue uskoikin mahdollisuuksiinsa.
– Oli sellainen fiilis, että tässä olisi menty pitkälle ja jopa päätyyn asti. Meillä oli siihen kaikki mahdollisuudet, Hirvonen sanoo.
Pettymyksestään huolimatta Hirvonen halusi jakaa vielä kiitoksensa juniorivuosistaan Suomen jääkiekkoliitolle.
– Olen todella kiitollinen, että olen saanut olla juniorivuosina näissä maajoukkueissa ja saanut todella hyviä kavereita. On ollut todella hienoa pelata maajoukkueessa ja edustaa Suomea, Hirvonen sanoo.
Paluu avoinna
Nuorten Leijonien joukkue saa viettää ainakin vielä keskiviikon yhdessä Kanadan Edmontonissa. Kaksikko ei osaa vielä sanoa, milloin joukkue palaa takaisin Suomeen.
Hirvonen edustaa seuratasolla HIFK:ta, ja Lambert JYPiä. Lambert myöntää loistavien kisojen antavan itseluottamusta myös seurajoukkueeseen, vaikkakin nuorukainen ei ole kärsinyt sanojensa mukaan itseluottamuksen puutteesta.
– Totta kai, mutta en tiedä, onko itseluottamukseni horjunut. Olen aina uskonut itseeni, vaikka JYPissä ei ole pisteitä tullutkaan. Olen luottanut siihen, että töitä tekemällä se kyllä sieltä tulee, Lambert sanoo.
– Se on ollut enemmänkin siitä kiinni, että en ole pystynyt pistämään paikoista sisään. Kiva, että nyt meni, mutta todella harmi, ettemme saaneet pelata kisoja loppuun.
Lue myös:
Nuorten MM-kisat kesällä? IIHF arvioi uudelleen myös U18-tyttöjen kohtaloa: "Antakaa meille aikaa"
Antti Pennanen tulistui IIHF:n toiminnasta: "Tämä on tällaista puuhastelua"