Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Hiihtäjien viimeinen näyttöpaikka Pekingiin on peruttu, päävalmentaja Pasanen toivoo korvaavaa kilpailua – FIS-pomo Ulvang: "Hyvin epätodennäköistä"

$
0
0

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tiedotti maanantaina, että Planican maailmancup-kilpailu on peruttu. Sloveniassa oli määrä kilpailla maastohiihdossa ja yhdistetyssä 21.–23. tammikuuta.

– Pandemian kehityksen takia Sloveniassa näin isoon tapahtumaan osallistuvien turvallisuutta ei voida taata. Lisäksi sairastuneiden ja karanteenissa olevien kasvavat lukemat vaarantaisivat maan peruspalveluiden toiminnan. Vahvan terveysviranomaisten suosituksen jälkeen Slovenian hiihtoliitto on päättänyt kisojen perumisesta, tiedottaa Kansainvälinen hiihtoliitto.

FIS kertoo tiedotteessa, että kilpailulle etsitään mahdollista korvaavaa paikkaa.

Jo aiemmin peruttiin Ranskan Les Roussesin maailmancup-kilpailu 14.–16. tammikuuta. Myös Ranskan kilpailujärjestäjät vetosivat vaikeaan koronatilanteeseen, minkä vuoksi he eivät olisi voineet taata kilpailijoiden turvallisuutta.

Siksi Planican kisojen piti olla viimeinen maailmancup-viikonloppu ennen Pekingin olympialaisia ja samalla viimeinen näytönpaikka suomalaisurheilijoille olympialaisiin.

– Nyt odotellaan, tuleeko mahdollisesti korvaavaa kilpailua. FIS kartoittaa paikkoja tällä hetkellä. Siellä pystyisi antamaan näyttöjä, hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen kommentoi Yle Urheilulle.

Teemu Pasanen
Teemu Pasasen suunnitelmat olympiavalintojen ratkaisemiseksi ovat menneet moneen kertaan uusiksi.Tomi Hänninen / Yle

Mikäli korvaavaa paikkaa ei löydy, urheilijoiden näytöt on annettu.

– Silloin teemme valinnat tähän mennessä tehtyjen näyttöjen perusteella.

Pasasen mukaan kotimaan kisoissa annetut näytöt eivät kelpaa.

– Kyllä me kansainvälisiä kilpailuja katsomme. Olympiakomitean ja huippu-urheiluyksikön kriteereissä on, että pystytään katsomaan myös viime kautta. Tärkeämpiä ovat tämän kauden tulokset, mutta tarvittaessa pystytään katsomaan myös viime kauden tuloksia.

FIS-pomo Vegard Ulvang: Korvaajan löytyminen hyvin epätodennäköistä

FIS:n maastohiihtokomitean puheenjohtaja, norjalainen Vegard Ulvang ei ole Planican korvaavan kisan löytämisestä toiveikas.

– Käytännössä korvaaja pitäisi löytää Euroopasta, jossa joukkueet ovat valmistautumassa olympialaisiin. Korvaajan löytyminen on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, Ulvang kertoi Yle Urheilulle.

Kisojen siirtäminen esimerkiksi Pohjoismaihin ei myöskään olisi yksinkertainen ratkaisu.

– Kilpailujen siirtäminen esimerkiksi Ranskasta Suomeen vaatii maiden liitoilta huomattavia järjestelyitä niin matkojen, majoituksen kuin rahoituksen osalta. Vallitsevassa koronatilanteessa se on entistä vaikeampaa, Ulvang totesi.

Vegard Ulvang (vas.) on paitsi FIS:n maastohiihtokomitean puheenjohtaja myös väline- ja voidevalmistajajätti Swixin hallituksen jäsen.
Vegard Ulvang (vas.) on FIS:n maastohiihtokomitean puheenjohtaja.imago sportfotodienst / All Over Press

Mahdollisten korvaavien kilpailujen paikka ratkaisee

Pekingiin valmistautuva Suomen maastohiihtomaajoukkue suuntaa 17. tammikuuta korkean paikan valmistautumisleirille, sillä olympialaisissa kilpaillaan korkealla. Pasasen mukaan mahdollisen korvaavan kilpailun paikka ratkaisee sen, voivatko olympiakandidaatit lähteä leirille mukaan, vai suuntaavatko he korvaavaan kilpailuun näyttöjä antamaan.

– Korkealle ei kannata lähteä muutamaksi päiväksi ollenkaan, se ei ole hyvää valmistautumista. Kroppa menee sekaisin. Jos kilpailu on korkealle, silloin sinne voi mahdollisesti lähteä. Jos se on matalalla, Seiser Almiin ei kannata lähteä, pitää jäädä matalalle ja mennä Suomen kautta.

Remi Lindholm kuvassa.
Remi Lindholmia ei ole vielä valittu Pekingin olympialaisiin. Hänen oli määrä lähteä muun joukkueen mukana Seiser Almiin korkean paikan valmistavalle leirille.Tomi Hänninen

Planicassa piti hiihtää perinteisen hiihtotavan sprintit ja yhdistelmäkilpailut.

Hiihtoliiton ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön on määrä kertoa hiihtäjien lisävalinnoista tiistaina, jonka jälkeen jaossa on enää yksi paikka suomalaiselle naishiihtäjälle ja yksi mieshiihtäjälle.

– Tarkoitus on, että viimeiset paikat täytetään 24. tammikuuta, Pasanen viittasi Olympiakomitean viimeiseen Peking-valintapäivään.

Aiemmin Pasanen harmitteli Ranskan maailmancup-kilpailujen peruuntumista ja arveli, että Planicassa olisi jaossa 1–2 olympiapaikkaa.

Olympialaisiin nimettävät urheilijat tulee ilmoittaa viimeistään 24. tammikuuta.

Suomen olympialaisten maastohiihtojoukkueeseen on tähän mennessä nimetty Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Iivo Niskanen ja Lauri Vuorinen. Suomen kiintiö olympialaisissa on seitsemän naishiihtäjää ja kuusi mieshiihtäjää.

Juttua täydennetty: Lisätty Teemu Pasasen kommentteja.

Juttua täydennetty: Lisätty Vegard Ulvangin kommentteja.

Lue myös:

Suomen olympiatoivo Ilkka Herola sivuun Val di Fiemmen maailmancupista koronatartunnan vuoksi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>