Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Matti Suur-Hamari herkistyi maailmanmestaruudesta: "Kotona on perhe ja pikkujätkä katsomassa nyt ensimmäistä kertaa, kun isä lumilautailee"

$
0
0

Paralumilautacrossin perjantainen maailmanmestaruus oli Matti Suur-Hamarin ensimmäinen hänen henkilökohtaisen valmentajansa Mikko Wendelinin menehdyttyä äkillisesti vuonna 2019. Mestaruus merkitsi kokeneelle laskijalle paljon.

– Tässä mitalissa on mukana vähän enemmän spessufiilistä. Tunteet meinasivat tulla pintaan palkintojenjaossa. Tuli vähän muistoja mieleen. Vanhan valmentajan kanssa ollaan kaikki maailmanmestaruudet voitettu. Sekin herkisti, että kotona on perhe ja pikkujätkä katsomassa nyt ensimmäistä kertaa, kun isä lumilautailee, Suur-Hamari tunnelmoi Yle Urheilulle.

Korona-aikojen hankaluuksien keskellä motivaatio on joskus ollut koetuksella. Suur-Hamari on kuitenkin jaksanut treenata kovaa. Tinkimätön uurastus palkittiin maailmanmestaruudella.

– Sen verran hyvältä tuntuu, että en osaa sitä selittää.

Suur-Hamari oli eilisen karsinnan nopein ja oli ykkönen myös perjantain puolivälierässä ja välierässä. Finaalivoitto ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. Suur-Hamarin lähtö ei ollut paras mahdollinen ja Australian Ben Tudhope nousi kärkeen. Suur-Hamari kuitenkin ohitti hänet toisen mutkan jälkeen, eikä enää luopunut piikkipaikastaan Tudhopen ahdisteluista huolimatta. Suur-Hamari nautti tiukasta kilpailusta harjoitteluryhmänsä Team Unicornin urheilijoiden kanssa.

– Oli makee iso finaali. Tiimimme Team Unicornin unelma on ollut aina olla samalla viivalla finaalissa. Nyt minä, Ben ja Alex Massie olimme siellä. Saimme Benin kanssa tiukan taistelun aikaiseksi. Tuollaiselle kisailulle me elämme. Ei koskaan tiedä, kuka siellä maaliviivalla ensimmäisenä on.

Matti Suur-Hamari i farten.
Ennen paralympialaisia Suur-Hamari kilpailee vielä Ruotsissa ja Kanadassa.imago/Xinhua/ All Over Press

Lillehammerin rata oli nopea, eikä teknisiä osuuksia pahemmin ollut.

– Ilman huippuvoitelijaa tuosta ei olisi tullut yhtään mitään. Voitelijallemme Juha Haukkalalle iso kiitos. Tämä on yhtä paljon hänen kuin minunkin mitali. Kiitos myös valmentajalleni Pär Sundqvistille.

Seuraavaksi Suur-Hamari lepää muutaman päivän. Sitten suuntana on Ruotsi ja paralumilautailun maailmancup 27.–29. tammikuuta. Sen jälkeen vuorossa on vielä maailmancupin finaali Kanadassa ennen kun Pekingin paralympialaiset alkavat.

– Kiirettä pitää ja touhua riittää ennen paralympialaisia.

Suur-Hamari ei ole asettanut mitalitavoitteita Pekingiin.

– Kun on kivaa laskea ja hyvä fiilis, niin yleensä se näkyy tulostaulullakin. Siellä jokaisella on hyvänä päivänä mahdollisuudet voittoon. Lajimme yllätyksellisyys on hienoa, mitaleita ei voi tietää etukäteen. Katsotaan sitten Pekingissä, mikä se sijoitus maaliviivalla on. Aina kun portti putoaa, haluaa olla ykkösenä maaliviivalla. Mutta ei tästä tämänpäiväisestä kannata vielä vetää johtopäätöksiä. Pekingissä on uusi päivä ja uusi kisa.

Finaalin tulokset:

  1. Matti Suur-Hamari FIN 57.901
  2. Ben Tudhope AUS +0.372
  3. Evan Strong USA +0.543
  4. Alex Massie CAN +0.604

Lue lisää:

Valmentajan yllättävä kuolema mullisti elämän – Matti Suur-Hamari kunnioittaa rinteessä ystävänsä muistoa: "Mikko oli todella rakas ja tärkeä"

Paralumilautailija Matti Suur-Hamarille voitto paracrossin maailmancupin toisessa kisassa: "Pienet virheet pois, niin hyvä tästä tulee"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19780

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>