Neljä vuotta sitten kaikki näytti lupaavalta. Winnipegin farmijoukkue Manitoba Moosea edustanut jyväskyläläispuolustaja Sami Niku valittiin Pohjois-Amerikan AHL-liigan parhaaksi puolustajaksi. Kiekolliseksi puolustajaksi profiloituvalla Nikulla piti olla edessään hyvä tulevaisuus NHL-kaukaloissa.
Sittemmin kaikki on kuitenkin mennyt täysin päinvastoin. Tuskin kukaan toinen suomalaispelaaja on ollut kolmen vuoden ajan yhtä sivuraiteilla kuin Niku.
Winnipegissä ovi NHL-maailmaan ei auennut Nikulle oikeastaan koskaan, mikä oli osaltaan seurausta NHL-porukan puolustuskaluston kovasta tasosta. Pelejä Jets-paidassa AHL-palkinnon jälkeen kertyi ensimmäisellä kaudella 30, sitten 17 ja menneellä kaudella enää 5.
NHL-haaveet ajautuivat nopeasti umpisolmuun.
Montreal kuitenkin nappasi JYP-kasvatin menneenä kesänä yksivuotisella ja yksisuuntaisella minimisopimuksella. Vaikeudet mahtua pelaavaan kokoonpanoon on kuitenkin jatkunut kiekkohullussa Montrealissa. Tammikuun viimeiselle viikolla tultaessa Niku on pelannut vain kolmessatoista ottelussa kuluvalla kaudella.
Lopulta seura heitti torstaina suomalaisen siirtolistalle, mistä mikä tahansa joukkue voisi poimia Nikun korvauksetta. Jos ei poimisi, pelaajan tie kävisi AHL:ään.
Nikua ei poimittu.
– Siihen pyrittiinkin, ettei kukaan poimisi. Minun on pakko päästä pelaamaan. En ole herranen aika kolmeen vuoteen pelannut säännöllisesti jääkiekkoa. Ei vain pysty enää istumaan lehdistökatsomossa. Nyt on päästä pelaamaan 20 minuuttia joka ilta, eikä sillä ole oikeastaan väliä, missä pelaan, puolustaja jatkaa, Niku sanoo Yle Urheilulle.

"Jumalattoman turhauttavaa"
Montrealissa Niku löi pöytään kohtalaiset, jopa joukkueen sisäiseen tasoon suhteutettuna hyvät näytöt, mutta sekään ei riittänyt. Niku (+3) on vähintään kymmenen ottelua pelanneiden osalta ainoa tehotilastossa plussalla oleva Canadiens-pelaaja. Kuusi (0+6) pistettä 13 otteluun on ottelukohtaisen pistekeskiarvon (0,47) kautta puolustajista joukkueen paras.
Nikulla on haasteensa NHL-tasolla etenkin ilman kiekkoa pelatessa, mutta ei tämä Montrealissa omiin vuotanut. Viidellä viittä vastaan joukkueen maaliodottamissa Niku (53,73%) oli Artturi Lehkosen jälkeen toiseksi paras ja ykkössektorin maalipaikoissa (59,09%) koko joukkueen paras.
– Kun olen päässyt pelaamaan, niin hyvältä on tuntunut ja itseluottamus koko ajan kasvanut. Sitten tulee aina se parin viikon tauko, ettei pääse pelaamaan. Tuntuu, että pelasin melko hyvin, vaikka joukkueella oli vaikeaa. Silti minä olin aina se, joka ensimmäisenä putoaa kokoonpanosta. Onhan se aivan jumalattoman turhauttavaa.

Paluu Eurooppaan edessä
On selvää, ettei viimeisin käänne tee hyvää Nikun NHL-haaveille. Niku on pelannut kolmen edellisvuoden aikana ainoastaan 36 ottelua, joten uuden sopimuksen saaminen kesällä on lähes tulkoon mahdotonta. Eikä lokakuussa 26 täyttävä Niku ole enää mikään nuori lupaus.
– Ei ole mitään suunnitelmaa ensi kaudelle, mutta onhan tässä kaikkea mietitty. Tavoite on tietenkin pelata NHL:ssä, mutta tämän kauden perusteella alkaa näyttää siltä, että ehkä Eurooppa on itselle se paras vaihtoehto ensi kaudeksi, Niku toteaa.
Niku on pelannut AHL:n jo kertaalleen läpi.
– Ei minulla ole siellä niin sanotusti kauheasti näytettävää. Toisaalta en minä sinne lähde kenellekään mitään näyttämään tai todistelemaan. Haluan päästä pelaamaan ja auttamaan joukkuetta siellä, ehkä päästä jopa pudotuspelejä pelaamaan keväällä.
Nikun vaikeaa kautta ei ole helpottanut perheen jääminen Winnipegiin. Yhden pienen lapsen lisäksi perheeseen on keväällä tulossa uusi jäsen.
– Se tässä vaikeinta on ollut. Jääkiekkoilullisesti ei ole kaikki mennyt putkeen ja sitten joutuu vielä olemaan pois perheen luota. Viime kaudella, kun tuli hallilta kotiin, oli perhe vastassa. Nyt tulen tänne itsekseni istumaan, ei se kivaa ole. Laskettuun aikaan on pari kuukautta, niin ei se helppoa siellä toisessakaan päässä ole, Niku avaa.
Lue myös:
Haluatko voittaa suomalaisen NHL-tähden mailan? Lähetä Ylen NHL-lähetyksiin oma kikkavideosi