Venäjän mäkihyppääjä Jevgeni Klimov herätti lauantai-illan joukkuekisassa hämmennystä käyttämällä hanskoja, joiden kämmenpuolella olivat Venäjän liput. Ne näkyivät, kun Klimov vilkutti hyppyjensä jälkeen televisiokameroille.
Venäjä sijoittui Itävallan voittamassa joukkuekilpailussa kahdeksanneksi ja Suomi kuudenneksi.
Kansainvälisessä mediassa pohdittiin, oliko Klimovin ele jonkunasteinen kannanotto aikana, jona Venäjä käy sotaa naapurimaassaan Ukrainassa.
Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n mäkihypyn maailmancupin kilpailupäällikkö Sandro Pertile kertoi aiemmin Ylelle liiton tutkivan asiaa. Pertile kävi tapaamassa Venäjän joukkuetta sunnuntaina iltapäivällä ennen karsintakisan alkua.
– Venäjän päävalmentajan mukaan joukkue ei tajunnut tilannetta eilisen kisan aikana. Tarkistin urheilijoiden varusteet ja selvisi, että Venäjän lippu on osa hanskoja. Urheilija on käyttänyt näitä hanskoja kauden alusta asti eli lippua ei ole lisätty hiljattain, Pertile kertoo Ylelle.
Pertilen mukaan FIS ja Venäjän joukkue ovat sopineet, etteivät urheilijat käytä kyseisiä hanskoja tulevissa kilpailuissa "ongelmien välttämiseksi". Klimov saa kilpailla Lahden maailmancupissa normaalisti.
– Tapaus on osaltamme käsitelty. Urheilija ei tarkoittanut teollaan mitään pahaa. Teemme töitä sen eteen, ettei vastaavaa tapahdu jatkossa, Pertile sanoo.
FIS päätti lauantaina, ettei Salpausselän kisojen palkintoseremonioissa käytetä Venäjän maatunnuksia, kuten lippua tai kansallishymniä. Venäläisurheilijat saavat kuitenkin osallistua kilpailuihin omissa maajoukkueasuissaan.
Venäjän mäkihyppyliiton puheenjohtaja Dmitri Dubrovskij kommentoi Klimovin eleestä syntynyttä keskustelua Match TV:lle.
– Kärpäsestä on tehty härkänen. Saimme perjantaina FIS:ltä vahvistuksen, että voimme osallistua maailmancupin kisoihin, mutta palkintojenjakotilaisuuksissa meillä ei ole Venäjän lippua tai kansallislaulua.
– Me Venäjän hiihtolajien edustajat suhtauduimme ymmärryksellä lipun ja kansallislaulun kieltämiseen, liittopomo sanoi.
Edit: Juttua päivitetty 27.2. klo 15.34, kun FIS on kertonut tapauksesta lisätietoa.
Lue myös: