Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Perttu Reponen nousi loistohiihdolla nuorten MM-hopealle: "Mahtava päivä ladulla"

$
0
0

Perttu Reponen saavutti MM-hopeaa Puolan Zakopanessa keskiviikkona kisatussa nuorten MM-yhdistetyn normaalimäen kisassa. Reponen oli mäkiosuuden jälkeen 13:s, mutta 10 kilometrin hiihdossa hän oli koko joukon nopein. Maalissa eroa maailmanmestaruuden voittaneeseen Itävallan Stefan Retteneggeriin oli 33,8 sekuntia.

– Mäessä ei ihan parasta saanut irti, ja suhteellisen iso ero tuli hiihtoon. Mutta siitä se lähti ero pienenemään ladulla pikku hiljaa, ja uskoa oli koko ajan enemmän ja enemmän, että mitaleille on mahdollisuuksia. Ja niinhän siinä loppujen lopuksi kävikin, hienolta tuntuu. Mahtava päivä ladulla, Reponen iloitsi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Waltteri Karhumaa oli kahdeksas, Eelis Meriläinen 16:s ja Arsi Tietäväinen 29:s. Naisten kisassa Annamaija Oinas oli 15:s ja Alva Thors 19:s.

Pekingin olympialaisissa Suomea edustaneelle Reposelle, 20, nuorten arvokisamitali on uran toinen. Kaksi vuotta sitten kiteeläislähtöinen Reponen saavutti niin ikään yhdistetyn normaalimäen hopeaa nuorten talviolympialaisissa Lausannessa.

Suomalaiset yhdistetyn hiihtäjät ovat aiemminkin menestyneet nuorten MM-kisoissa. Aikuisten maajoukkueen ykkösnimi Ilkka Herola saavutti nuorten sarjassa MM-hopeaa vuosina 2012 ja 2014. Arttu Mäkiaho nappasi puolestaan henkilökohtaisista kisoista kultaa ja hopeaa vuoden 2017 nuorten MM-kisoissa.

Lue myös:

Suomi jäi yhdistetyn joukkuekilpailussa 8. sijalle – Norja ylivoimaiseen voittoon, Japanille yllätyspronssia

Petter Kukkonen avautui rajusti olympiapettymyksen jälkeen – sanoo Yle Urheilulle, että harkitsee oikeasti lopettavansa valmentamisen kokonaan

Saksan Geiger olympiakultaan hirmukirillä, kuudenneksi sijoittunut Ilkka Herola pettyneenä: "Voi olla, että valitsin väärän suksen"


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>