Venäläisen KHL-seuran Neftehimik Nizhnekamskin suomalaismaalivahti Frans Tuohimaa selvittää edelleen, millä keinoin hän pääsisi pois Venäjältä.
Tuohimaa, 30, on halunnut poistua maasta siitä lähtien, kun Venäjä hyökkäsi viime torstaina Ukrainaan ja aloitti naapurimaassaan sotatoimet.
– En koe täällä olemista turvattomaksi, mutta arvojeni ja eettisten syiden takia haluan pois. Tuntuu väärältä olla täällä, Tuohimaa kertoo Yle Urheilulle puhelimitse hotellista Tsheljabinskista.
Tuohimaan edustama Neftehimik aloitti KHL-pudotuspelit tiistaina Traktor Tsheljabinskin vieraana.
– Olen edelleen jumissa (Venäjällä). On aika aseistariisuttu olo. Pois pitäisi päästä ja kaikki varmaan haluaisivat pois, mutta tällä hetkellä ne keinot, mitä on, ovat aika rajalliset. Vaihtoehdot ovat vähissä, Tuohimaa kertoo.

Itä-Uralilla, lähellä Kazakstanin rajaa sijaitsevasta Tsheljabinskista on Helsinkiin matkaa tietä pitkin noin 2 800 kilometriä. Koska Euroopan unioni on sulkenut ilmatilansa venäläiskoneilta, ei lentoteitse kotiin palaaminen ole mahdollista.
Pitkien etäisyyksien ja heikkojen kulkuyhteyksien lisäksi ongelma on sopimuksen purkaminen.
– Totta kai me yritämme rauhallisin keinoin päästä pois, että saisimme luvan lähteä, mutta sitä ei ole tältä suunnalta todellakaan tulossa. Jos kyse olisi vain siitä, että maksaisit yhden kuukauden palkan pois, jos se olisi niin helppoa, lähtisin saman tien. Kyse on muistakin kuin rahallisista riskeistä, Tuohimaa toteaa.
Ymmärtääkö seurajohto, miksi haluat lähteä?
– Ei. Paikallisten käsitys tilanteesta on täysin eri kuin meillä. Ymmärryksen saaminen ei ole ihan helppoa, Tuohimaa huokaa.
Tuohimaan mukaan suomalaispelaajat ovat olleet yhteydessä suomalaisviranomaisiin, mutta asioiden selvittely on vienyt aikaa, eikä kaikkiin kysymyksiin ole löytynyt vastausta.
– On epätietoisuus siitäkin, minkälaisen säännöstön alla olemme ja minkälaisilla sakkosummilla uhataan, jos täältä omin päin lähtee. Olemme vieraan maan koneistossa, vieraan maan säännöillä ja isojen sakkouhkien alla.

Tuohimaa on pitänyt tiiviisti yhteyttä muiden Venäjällä kiekkoilevien suomalaisten kanssa. KHL-pudotuspeleihin osallistuu 16 suomalaispelaajaa. Keskustelu on ollut huolestunutta. Samassa veneessä ovat myös muut ulkomaalaispelaajat.
Helsinkiläinen KHL-seura Jokerit ilmoitti jättävänsä kauden kesken perjantaina. Latvialainen Riian Dinamo puolestaan vetäytyi liigasta kokonaan. Venäjän lisäksi KHL:ssä pelaa joukkueita Valko-Venäjältä, Kiinasta ja Kazakstanista.
Suomalaisista KHL-pelaajista Markus Granlund vahvisti keskiviikkona Yle Urheilulle, että hän on jättänyt seuransa Salavat Julajev Ufan. Hän ei halunnut kommentoida asiaa enempää.
Tiistaina alkaneet pudotuspelit voivat olla joidenkin pelaajien ja joukkueiden osalta ohi jo viikon päästä, mikäli joukkue putoaa ensimmäisellä kierroksella. Jos joukkue etenee finaaliin asti, päättyy kausi viimeistään 30. huhtikuuta.
– Jotkut pelaajat pääsevät pois alle viikossa, mutta se ei ole mikään ratkaisu tähän ongelmaan. Tietynlainen kollektiivi pitäisi löytää. Jos jonkun joukkue vain voittaa ja voittaa, joutuu olemaan jumissa täällä pari kuukautta. Sellainen pelaaja on ihan eri tilanteessa, Tuohimaa sanoo.
Pekingin kultajuhlista surkeisiin tunnelmiin
Venäjällä pelaavien jääkiekkoilijoiden tilanne on ollut esillä muun muassa siksi, että moni heistä, myös Tuohimaa, oli mukana Suomen joukkueessa, joka voitti kultaa Pekingin olympialaisissa vain kymmenen päivää sitten.
Tuohimaa muistuttaa, että vastaavien ongelmien kanssa painivat tuhannet muutkin suomalaiset, jotka työskentelevät Venäjällä.
– Me jääkiekkoilijat olemme vain jäävuoren huippu. Tuntuu, että me urheilijat olemme se julkinen porukka, mutta me olemme vain pieni osa isoa ongelmaa, kun suomalaisia pitäisi saada täältä pois, Tuohimaa sanoo.
Kulunut viikko on ollut Tuohimaan urheilu-uran ja koko elämän merkillisin.
– Silloin kun finaalipeli Pekingissä päättyi, ei olisi uskonut, että näin nopeasti on näin paska fiilis. Eihän tätä varmaan ikinä unohda. Pitäisi varmaan merkata johonkin päiväkirjaan ylös, mitä kaikkea tässä on tapahtunut. Hullu viikko kaikin puolin.
Jääkiekkoon on Tuohimaan ollut vaikeaa keskittyä viime päivinä.
– Jääkiekko ei tunnu tärkeimmältä asialta tällä hetkellä, Tuohimaa sanoo.
Lue myös:
Markus Granlund lähti venäläisestä KHL-seurastaan – huippukiekkoilija vahvistaa uutisen Ylelle