Therese Johaugin ilmoitus päättää uransa tämän kauden jälkeen ei ollut suuri yllätys. Yle Urheilun asiantuntija Toni Roposen mielestä ura päättyy kuitenkin harvinaisella tavalla.
– Hän on aivan absoluuttisella huipulla. Kolme olympiakultaa ja lopetus. Heitä ei ole hirveän monta, jotka ovat lopettaneet uransa absoluuttisella huipulla. Samppa Lajunen ja Marjo Matikainen lopettivat, mutta aika harva lopettaa tuossa vaiheessa, Roponen sanoi.
– Se kuvastaa myös sitä, miten hyvässä taloudellisessa asemassa Johaug on omien bisneksiensä kautta.
33-vuotias Johaug joutui jättämään Pyeongchangin olympialaiset väliin kilpailukiellon takia, joten paineet henkilökohtaisen olympiakullan saamiselle olivat melkoiset Pekingin kisoissa.
– Uskon, että hän on käynyt aika pitkällä aikavälillä keskusteluja itsensä kanssa, että jos hän onnistuu täydellisesti Pekingissä, niin se on hyvä paikka lopettaa. Ja tietysti jos hän naisena haluaa elämässään rakentaa perhettä, niin päätös on ymmärrettävä, Roponen muistutti.
Therese Johaug on ollut viime vuodet naisten normaalimatkoilla suvereeni. Roposen mielestä norjalainen jääkin historiaan yhtenä ylivoimaisimmista naishiihtäjistä kautta aikojen.
– Huippu-urheilussa toivotaan tasaisuutta ja toivotaan, että mahdollisimman moni menestyy ja pärjää kilpailuissa, mutta tietyllä tavalla on aina ihannoitu myös suvereeneja tähtiä. Ihmisiä, jotka ovat pystyneet nousemaan sellaiselle tasolle, jolle muut eivät pääse, Roponen sanoi.
– Lionel Messi, Roger Federer, Michael Jordan, Petter Northug, Johaug… Ihmiset rakastavat tarinoita, kun joku pystyy olemaan ylivertainen muihin nähden.
Johaugin kilpauran päättyminen jättää valtavan aukon norjalaiseen hiihtoon, mutta Roponen näkee tilanteen myös uutena mahdollisuutena: Johaug vapauttaa lopettamisellaan arvokisoihin ja maailmancupin normaalimatkojen kilpailuihin aina yhden paikan kolmen joukkoon.
– Se tuo kilpailuun mielenkiintoa, kuka ottaa sen voittajan ja ykkösnaisen paikan? Onko se Frida Karlsson, Krista Pärmäkoski, Natalia Neprjajeva vai Kerttu Niskanen? Kaikki naisten huippuhiihdon parhaat tietävät, että nyt on mahtava mahdollisuus ottaa se kuningattaren rooli, Roponen pohti.
– Johaug jättää valtavan aukon norjalaiselle hiihdolle, mutta hän antaa kansainvälisesti mahdollisuuden uusien tähtien nousemiselle.
Lue myös:
Therese Johaug lopettaa uransa – "Lauantaina ympyrä sulkeutuu"