Therese Johaug hyvästeli lauantaina Holmenkollenin yleisön, mutta ei aio vielä jättää kautta kesken. Norjalainen ilmoitti perjantaina Instagram-tilillään lopettavansa kilpauransa, ja moni luuli, että se päättyy juuri lauantain kisaan.
– 3. maaliskuuta 2011 voitin 30 kilometrin MM-kultaa kotikisoissa Holmenkollenilla. Se oli ensimmäinen voittoni aikuistasolla ja alku seikkailulle, joka on vienyt minut paikkoihin, joihin en olisi koskaan uskonut pääseväni. Monella tapaa tuntuu, että ympyrä sulkeutuu nyt, kun 5. maaliskuuta 2022 olen starttiviivalla 30 kilometrin kisassa Holmenkollenilla, hän kirjoitti.
Johaugin uran päättymisestä kertoivat myös tv-grafiikat sekä maastohiihdon televisiointioikeuksia hallinnoiva Infront. Myös Kansainvälisen hiihtoliiton nettisivuilla oli alun perin tieto Holmenkollenin olevan Johaugin viimeinen maailmancupin kilpailu, mutta juttua korjattiin myöhemmin.

Nimittäin kun Johaug kisan jälkeen piti kansainvälistä mediatilaisuutta, hän kuitenkin kertoi, ettei hänen kilpakautensa suinkaan päättynyt tähän.
– Ei, ei, kisaan vielä Falunissa ensi viikolla. Ja Birkebeinerrennetissä. Ja Norjan mestaruuskisoissa. Kisoja on vielä muutama, Johaug kertoi Aftonbladetin mukaan.
Hiihdon maailmancup päättyy ensi viikolla Falunissa, jossa on ohjelmassa perinteisen hiihtotavan sprintit, 10 ja 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisat, sekaviestit sekä sekapariviesti.
Birkebeinerrennet taasen on Norjassa vuosittain järjestettävä 54 kilometrin pituinen kilpailu Renasta Lillehammeriin. Se hiihdetään tänä vuonna 19. maaliskuuta. Norjan mestaruuskilpailut hiihdetään Harstadissa maaliskuun viimeisenä viikonloppuna.
Johaug kertoi lauantaina, että hän oli tehnyt päätöksensä kahdeksan päivää aikaisemmin ja myönsi, että olo on ollut sen jälkeen hyvin outo.
– On surullista ja minua sattuu ajatella, että tämä oli viimeinen kerta, kun kilpailen näin Holmenkollenilla, mutta tunnen, että kaikelle on aikansa, Johaug sanoi ja kertoi medialle, että hän haaveilee nyt muun muassa perheen perustamisesta.
Johaug ei myöskään sulje pois ajatusta, että pysyisi hiihdon parissa esimerkiksi valmentajana.
– Se olisi erittäin mielenkiintoista, sillä suhtaudun erittäin intohimoisesti hiihtoon. Tiedän, mitä vaatii mennä kovaa, ainakin normaalimatkoilla. Aika ei ehkä ole oikea valmentajaksi ryhtymisessä. Mentorina toisaalta, sen voisin kuvitella.
Lue myös:
Therese Johaug lopettaa uransa – "Lauantaina ympyrä sulkeutuu"