Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi jääkiekkojoukkue SaiPan maksamaan vahingonkorvauksia entisille valmentajilleen.
Lappeenrantalainen jääkiekkojoukkue SaiPa joutuu maksamaan entiselle päävalmentajalleen Tero Lehterälle vahingonkorvauksia noin 26 000 euroa perusteettomasta lomautuksesta, lomakorvauksesta ja odotusajan palkasta. Lisäksi SaiPa joutuu korvaamaan Lehterän oikeudenkäyntikulut, jotka ovat 5750 euroa.
SaiPa joutuu maksamaan vastaavia korvauksia myös Lehterän apuvalmentajille Kari Martikaiselle ja Tuomo Ropolle reilun 8000 euron edestä kummallekin. Lisäksi heidän oikeudenkäyntikulunsa tulee korvata.
Lisäksi SaiPan tulee maksaa työllisyysrahastolle työsopimuslain mukainen osuus, eli yhteensä noin 15 600 euroa. Kaikkiaan korvaussumma on noin 75 000 euroa ennen korkoja.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus antoi ratkaisunsa entisten SaiPa-valmentajien palkkakiistaa koskevassa asiassa tänään.
Riita lomautuksesta
Palkkakiistassa on kyse lomautuksesta. SaiPa lomautti Tero Lehterän ja apuvalmentajat viime kaudella koronaepidemian aiheuttamien talousongelmien takia kahteen otteeseen. Ensimmäinen lomautus oli ajalla 13.11.–31.12.2020 ja toinen 28.12.2020–27.3.2021.
Käräjäoikeudessa käsiteltiin sitä, oliko jälkimmäinen lomautus laiton. Lehterä, Ropo ja Martikainen pitivät sitä laittomana ja vaativat yhteensä 50 000 euron korvauksia. Summa on laskettu kevään lomautuksen aikana menetetyistä palkoista.
Käräjäoikeus katsoi ratkaisussaan, ettei SaiPalla ollut oikeutta lomauttaa valmentajakolmikkoa 28.12.2020 lukien. Käräjäoikeuden mukaan valmentajien lomautus ajalla 1.1.2021-27.3.2021 on ollut perusteeton, minkä takia heillä on työsopimuslain nojalla oikeus heille asiassa aiheutuneeseen vahinkoon.
Käräjäoikeuden ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla.
"Sillä pidettiin yritys hengissä"
Liiga-SaiPa oy:n toimitusjohtaja Jussi Markkanen kertoo, ettei ole vielä ehtinyt tarkemmin perehtyä käräjäoikeuden päätökseen.
– Meidän mielestämme perusteet lomautukselle oli olemassa, mutta käräjäoikeus katsoi toisin. En osaa sanoa vielä, aiommeko valittaa päätöksestä, Markkanen kertoo.
Kymmeniin tuhansiin euroihin nousevan korvaussumman vaikutuksia SaiPan talouteen Markkanen ei halua vielä spekuloida.
– Säästötoimenpiteet lomautuksineen tehtiin, koska sillä pidettiin yritys hengissä. Tilanne ei ole siitä kauheasti helpottanut, vaan tilanne on haastava, hän sanoo.
Markkanen arvioi, että SaiPa päättää mahdollisista jatkotoimista tämän viikon aikana.
Lue lisää: