Quantcast
Channel: Yle Urheilu | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Jämin Jänne ja Vuokatti Ski Team viestimestareiksi – Herolalta vahva hiihto yhdistetyn mäki- ja hiihto-osuuden välissä

$
0
0

Jämin Jänne voitti miesten 4x10 kilometrin viestihiihdon Suomen mestaruuden Rovaniemellä joukkueella Aku Nikander, Ristomatti Hakola, Markus Vuorela, Lauri Lepistö. Hakola teki toisella osuudella ratkaisevan eron.

– Ekan kierroksen vedin pikkunäppärää vauhtia. Tajusin, että pojat ei jää sillä ja iskin sitten täysiä nousuun, Hakola kertoi.

Puijon Hiihtoseura otti hopeaa 37 sekuntia jäljessä. Antti Honkimaa hiihti avausosuuden ja Joonas Sarkkinen toisen. Iivo Niskanen hiihti kolmannen osuuden hurjaa vauhtia ja Ilkka Herola teki ankkuriosuudella vahvan suorituksen yhdistetyn mäki- ja hiihto-osuuden välissä.

– Pelonsekaisin tuntein lähdettiin, ei halua pilata kavereiden hyvää duunia. Homma toimi kuitenkin ihan normaalisti, oli ihan mukava hiihtää, Herola sanoi.

Herolalla oli viestin jälkeen nin tunnin päästä edessä yhdistetyn hiihto-osuus.

– En ole ikinä kokeillut tällaista, niin ei tiedä miltä se tuntuu.

Imatran Urheilijat otti pronssia joukkueella Olli Ahonen, Ville Ahonen, Remi Lindholm, Miro Karppanen.

Puijon osakkeita heikensi se, ettei Perttu Hyvärinen osallistunut kilpailuun.

– Ei vaivuttu synkkyyteen vaan lähdimme haastamaan. Saimme hyvän porukan jalkeille. Keli näytti sille, että suksissa olisi isoja eroja perinteisen osuuksilla, mutta sitten hiihdettiinkin 28 minuutin kymppejä, Puijon kolmannen osuuden hiihtänyt Niskanen sanoi.

– Tuntui terävämmälle kuin eilen (perjantaina), mutta kelikin oli hitaampi. Sai työskennellä koko ajan, olympiavoittaja kuvaili menoaan.

Lepistön mukaan Hyvärisen puuttuminen ja Puijon mahdollinen heikentyminen eivät himmennä Jämin mestaruuden arvoa.

– Ei ole ollut tämä viikonloppu parasta kulkua itselläkään, mutta niillä mennään mitä on, Lepistö kuittasi.

"Meillä on mahtava ryhmähenki"

Jämi onnistui jo avausosuudelta alkaen. Nikander toi joukkueen johdossa ensimmäiseen vaihtoon.

– Meillä on mahtava ryhmähenki. Yksi asia on varma eli Aku aliarvioidaan aina. Ei meidän porukassa vaan muiden joukossa. Taisi tulla keulassa vaihtoon, Lepistö iloitsi joukkuetoverin onnistumista.

Hakola riuhtoi toisella perinteisen osuudella yli puolen minuutin eron seuraaviin. Vuorela hiihti vapaan osuuksista ensimmäisen ja päästi ankkuri Lepistön ladulle 40,6 sekuntia ennen Puijon ankkuri Ilkka Herolaa.

Imatran ankkuri Karppasen osaksi jäi pronssin turvaaminen, mikä täytti joukkueen minimitavoitteen. Kolmannen osuuden hiihtänyt Lindholm puhui perjantaina jopa kultatavoitteesta, mutta Jämi ja Puijo menivät menojaan.

Lylynperä ratkaisi Vuokatti Ski Teamille kultamitalit

Vuokatti Ski Team Kainuu kirkasti viime vuoden 3x5 kilometrin viestipronssin kullaksi, kun Jasmin Kähärä, Eveliina Piippo ja Katri Lylynperä pitivät parasta vauhtia Rovaniemen Ounasvaaran laduilla lauantaina.

Lylynperä repi ankkuriosuudella 5,2 sekunnin eron toiseksi tulleen Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuuhun, joka nosti hurjalla hiihdolla joukkueensa hetkeksi kultataisteluun.

– Iso ero oli taaksepäin ja ajattelin, että pystyisinkö ensimmäisellä kierroksella turvaamaan johtoa. Jasmi napsi kovalla tahdilla sekunteja ja tiesin, ettei pidä päästää häntä mukaan ilmaiseksi, Lylynperä kertasi viestin loppua.

Joensuu kuroi eron kiinni lumisateen raskauttamassa hiihtokelissä, mutta puhti loppui ennen loppuratkaisua.

– Jasmi heilutteli reittä ja tiesin, ettei itsellä tunnu noin pahalta. Olemme tehneet paljon treenejä yhdessä ja haistelin tilannetta, että tämä menee meille, Lylynperä sanoi.

Joensuu myönsi vaikeat lähtökohdat ankkuriosuudelle.

– Tiesin, etten pärjää, jos joudun Katrin kanssa loppusuoralle. Niin kovilla jouduin hiihtämään koko ajan. Ei ollut muuta taktiikkaa kuin jättää Katri sen jälkeen kun olen saavuttanut hänet, mutta en onnistunut. Lopussa ei ollut mahdollisuuksia. Olin niin hapoilla. Hiihdin ensimmäisestä työnnöstä alkaen kovaa. Mitali on iso juttu Vantaan Hiihtoseuralle, hän muistutti.

Lylynperä tiesi vastustajan tilanteen.

– 27 sekuntia on iso ero ottaa kiinni. Meillä oli kolme viestinviejää. Ja vastustajista Ikaalinen putosi pelistä jo avausosuudella, hiihtäjä ruoti kilpailua.

Ikaalisten Urheilijoiden avaaja Hilla Niemelä kompuroi osuudellaan ja menetti aikaa ainakin kymmenen sekuntia. Ensimmäisessä vaihdossa Tampereen Pyrintö johti, mutta Vantaa ja Vuokatti olivat tuntumassa.

Perinteisen osuuden hiihtäneen Kähärän jälkeen Piippo pääsi matkaan ja sivakoi Vuokatille 9,7 sekunnin johdon toiseen vaihtoon. Vantaa oli tuossa vaiheessa kolmantena ja Ikaalinen vasta seitsemäntenä.

– Erilainen vitonen kuin eilen, Piippo viittasi perjantain vapaan henkilökohtaiseen kilpailuun, jossa hän oli kolmas.

– Viestimestaruus maistuu hyvältä. Olen ollut useamman kerran mukana, mutta mestaruutta ei ole vielä tullut.

Ikaalisten toista osuutta vienyt Maaret Pajunoja yritti pedata mahdollisimman hyvät asemat ankkuri Krista Pärmäkoskelle.

- Yritin hiihtää tasaisesti ja mahdollisimman kovaa. Tiesin, että meillä on hyvä ankkuri ja mahdollisuus päästä kiinni mitalin syrjään.

Pärmäkoski nosti Ikaalisen pronssille, mutta kärki karkasi kaukana. Vuokattiin jäi eroa 38,4 sekuntia.

– En tiennyt tarkkaan monentena lähdin, enkä muistanut montako olen ohittanut. Sitten kuulin, mikä on ero mitaliin. Saavutin kolmannen sijan, hiihdin täysillä ja katselin töpeksivätkö he keulassa jotain. Vielä takasuoralla katsoin, menisivätkö he solmuun, kun hidastelivat, Pärmäkoski jutteli.

Lue myös:

Niskasen sisarukset nappasivat SM-kullat, vaikka Iivon hiihtofiilis oli "huono ja painava" – ampumahiihtäjä Mari Eder päätti kautensa pronssiin


Viewing all articles
Browse latest Browse all 19817

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>