Amerikkalaisen jalkapallon valmentaja- ja kommentaattorilegenda John Madden kuoli tiistaina 85-vuotiaana.
– Ei tule koskaan olemaan toista John Maddenia. Olemme hänelle ikuisesti velkaa kaikesta siitä, mitä hän teki saadakseen amerikkalaisen jalkapallon ja NFL:n nykyiseen asemaansa, NFL:n komissaari Roger Goodell sanoi.
Maddenin pelaajaura oli vaatimaton. Vuonna 1958 hän loukkasi polvensa pahoin Philadelphia Eaglesin harjoitusleirillä, ja ura päättyi ennen kuin oli ammattilaistasolla alkanutkaan.
Madden aloitti heti valmentamisen, ensin yliopistotasolla. Hän luotsasi Oakland Raidersin seurahistorian ensimmäiseen NFL:n mestaruuteen, kun joukkue löi tammikuussa 1977 Super Bowlissa Minnesota Vikingsin. Madden valmensi Raidersia 1969–1978.

Pelaajaura oli loppunut kuin seinään ja valmennusurakin päättyi Maddenin ollessa alle 35-vuotias. Hän kärsi pahasta klaustrofobiasta eli suljetun paikan kammosta ja lisäksi lentopelosta. Niinpä NFL-joukkueen mukana matkustaminen alkoi olla mahdotonta.
– Madden on kolmen sukupolven hahmo. Vanhimmat muistavat hänet valmentajana, seuraavat kommentaattorina ja nuorimmat videopelin kautta, sanoo suomalainen NFL-ääni, Viaplaylla otteluita selostava Mika Laurila.
– Hyvin surullisena siitä, että hieno jenkkifutishahmo on poissa. Samaan aikaan äärimmäinen kiitollisuus siitä, mitä hän ehti yli 60 vuoden aikana tehdä lajin parissa ja kuinka suuri hänen roolinsa oli, kuvailee Laurila reaktiotaan kuolinuutiseen.

Valmennusuransa jälkeen Madden aloitti työskentelyn televisioasiantuntijana ja teki niitä hommia peräti 30 vuotta. Hänen mukaansa on nimetty suosittu pelisarja Madden NFL. Hänet valittiin NFL:n Hall of Fameen vuonna 2006.
Madden pääsi juhlimaan Super Bowlin voittoa vain 30-vuotiaana ollen silloin sarjan nuorin päävalmentaja. Madden pitää edelleen hallussaan korkeinta valmentajan voittoprosenttia NFL:ssä (76 prosenttia) valmentajista, jotka ovat valmentaneet yli sata ottelua. Silti hänen merkitystään ei mitata pelin kehittäjänä tai uusien pelillisten nyanssien luojana.
"Hyvä viesti kaikille asiantuntija-kommentaattoreille Suomessakin"
Maddenin kenties merkittävin ansio isossa kuvassa oli lajin popularisoiminen ja lajin perusasioiden avaaminen isolle yleisölle. Sitä hän teki taidokkaasti toimittuaan kommentaattorina muun muassa CBS Sportsilla, Fox Sportsilla ja NBC Sportsilla.
Madden onnistui koukuttamaan lajiin ihmisiä, joille jenkkifutis oli aiemmin vierasta ja vaikeasti ymmärrettävää. Hän nousi CBS Sportsilla nopeasti selostaja Pat Summerallin aisapariksi.
– Jenkkifutis on lajina monille tosi vieras, myös USA:ssa monille niille, jotka eivät ole nähneet sitä high schoolissa tai collegessa sekä tietenkin ulkomailta tulleille. Maddenin rooli oli avata perusasiat selkeästi. Madden otti nopeasti haltuun ensimmäiset piirtolaitteet, hänestä tuli mestari avaamaan termejä ja sanallistamaan asiat kansantajuiseksi, pohtii Laurila.
– Asiantuntevat kommentaattorit, Maddenkin entisenä valmentajana, osaisi avata niitä termejä paljon syvemminkin. Mutta hän tiesi, että millä tavalla kannattaa puhua, jotta katsoja saa eniten irti. Tämä on mielestäni hyvä viesti kaikille eri lajien asiantuntija-kommentaattoreille Suomessakin. Madden oli tässä mestari, Laurila linjaa.

Madden onnistui nostamaan asiantuntijoiden roolia urheilulähetyksissä myös leppoisalla olemuksellaan. Laurila kertoo esimerkiksi, että kiitospäivänä Madden saattoi lähetyksessä näyttää, miten hän valmistaa kalkkunan.
– Helposti lähestyttävä hahmo, joka tunsi pelaajat, ja johon pelaajat luottivat. Väitän, että samaan aikaan urheiluselostamisesta ja kommentoinnista rupesi häviämään tietynlainen totisuus, että pitää puhua vain lajista, eikä esimerkiksi pelaajista ihmisenä, Laurila tietää.
– Vähän samalla tavalla kuin Sakari Pietilä toi jääkiekon MM-kisoihin 1995, että puhutaan tuttavallisesti pelaajista ja pyritään pelin vaikeaa osa-alueetta, taktiikkaa, avamaan niin, että katsoja pystyy löytämään pelistä uusia tasoja.
Voisiko häntä verrata vielä johonkin toiseen vastaavanlaiseen tekijään?
– Suomessa on tehty monen lajin osalta jo hyvää työtä pitkään. Esimerkiksi jos mietin hiihdossa Sami Jauhojärveä, niin hän pystyy tuomaan tällaiselle palloilulajin seuraajalle hiihdosta uusia tasoja. Se nyt tuli ensimmäisenä esimerkkinä mieleen, että hän pystyy avamaan katsojalle, mitä kannattaa seurata.

Madden NFL:ää kehitettiin vuosia, kunnes keulakuva oli tyytyväinen
Laurila uskoo, että Maddenista on tullut Yhdysvalloissa henkilö, jonka lähes kaikki tunnistavat.
– Kuin Timo Jutila ja oranssi Hockey Night -takki, että kansa tietää henkilön sekä urheilijana että hahmona urheilun ympärillä. Maddenin liittäminen videopeliin on keskeinen tekijä, että seuraavakin sukupolvi muistaa.
Laurila kertoo, että Maddenille ehdotettiin videopelin luomista jo vuosia aiemmin, kunnes ensimmäinen versio pelistä julkaistiin 1988.
– Hän nousi viidessä vuodessa niin suosituksi, että hänestä haluttiin tehdä videopeli. Sitä kehitettiin, kunnes Madden oli tyytyväinen. Hän ajatteli, että näin voidaan mallintaa, miten tämä oikeasti toimisi, eli käyttää peliä periaatteessa valmennuksen apuna. Jo varhaisissa peleissä oli kaikki elementit, Laurila kertoo.
– Kommentaattorina Madden oli hyvä saman tien ja toi uuden ajattelutavan. Hän pysyi hommissa 30 vuotta ja omaksui samalla uudet pelitavat lajissa.
Lue lisää:
Vanhalle kotistadionilleen palannut Tom Brady rikkoi NFL:n syöttöennätyksen
NFL-seuran valmentaja joutui eroamaan törkyviestiensä takia – "Olen pahoillani"
Historiallinen ulostulo: NFL-pelaaja Carl Nassib kertoo olevansa homoseksuaali